Yrityksen digitalous -hankkeen kustannukset maksetaan työ- ja elinkeinoministeriön momentilta 32.01.10. Hanke sisältyy Suomen kestävän kasvun ohjelmaan ja on osa Euroopan unionin elpymis- ja palautumisvälineestä (RRF) rahoitettavaa hankekokonaisuutta.
RRF-rahoituksen ehtona on asetettujen tavoitteiden täyttäminen
Yrityksen digitalous -hankkeen RRF-tavoitteena on toteuttaa pienin toimiva digitalouden ekosysteemi. Tavoite on jaettu kahteen eri kypsyystasoon. Ensimmäinen vaihe on vuonna 2022 verkkolaskuekosysteemi, joka toimii perustana laajemmalle digitalouden ekosysteemille. Vuoden 2024 loppuun mennessä verkkolaskujen lisäksi hankintasanomien ja eKuittien tulee liikkua ekosysteemissä.
RRF-välitavoite saavutettu 2022
Vuodelle 2022 asetettiin RRF-välitavoite “Digital economy – Real-Time Economy (RTE) programme, Minimum viable ecosystem is created and operational”. Kyse on Euroopan komission ja Suomen allekirjoittamissa operatiivisissa järjestelyissä toimenpiteestä FI-C[P2C2]-I[I1]-M[61]. Verkkolaskuekosysteemin kuvaus osoittaa RRF-välitavoitteen toteutumisen, minkä ulkopuolinen, riippumaton auditoija on vahvistanut.
Tutustu verkkolaskuekosysteemin kuvaukseen
Taloustiedon digitaalisen infrastruktuurin perusta
Yrityksen digitalouden ekosysteemin perusta rakentuu liiketoimintatositteiden (eKuitit, hankintasanomat ja verkkolaskut) varaan. Sähköisten liiketoimintatositteiden toimintaympäristön lisäksi RRF 2024 -raportissa kuvataan digitaalisen tilinpäätöksen ja tilinpäätösrekisterin kehittämistoimenpiteet sekä taloustiedon jakamisen ja raportoinnin tavoitetila, joka mahdollistaa taloustiedon siirtämisen yrityksiltä viranomaisille yhden kerran periaatteen mukaisesti. Raportti todentaa kokonaisuudessaan Suomen elpymis- ja palautumistukisuunnitelman mukaisten toimenpiteiden vuoden 2024 loppuun asetettujen RRF-tavoitteiden toteutumisen.
Tutustu raporttiin: RRF 2024, Taloustiedon digitaalisen infrastruktuurin perusta RRF-toimenpide