FAIR Data -periaatteet ohjaavat hankkeen tiedonhallintaa

Yrityksen digitalous -hanke pyrkii mahdollistamaan talousdatan siirron automatisoimisen siten, että datan käsittelyssä tarvitaan mahdollisimman vähän manuaalisia vaiheita ja tiedot siirtyvät luotettavasti toimijalta toiselle. Hankkeen tuottaman transaktioekosysteemin rakentamisessa onkin huomioitu tiedonhallinnan keskeisinä ohjenuorina FAIR Data -periaatteet.

FAIR Data pyrkii tukemaan tiedonkäsittelyä tietojen löytämisen, niihin pääsyn sekä yhteis- ja uudelleenkäytön prosessien automatisoinnissa. Tiedon koneellinen käsittely vähentää mahdollisuuksia inhimillisiin virheisiin sekä vähentää tiedonkäsittelyyn tarvittavaa aikaa ja henkilöresursseja, mikä voi parhaimmillaan laskea tiedonkäsittelyn kustannuksia merkittävästi.

FAIR Datan pääperiaatteita on nimensä mukaisesti neljä, joista kukin jakautuu vielä tarkempiin alaperiaatteisiin:

Fair datan osa-alueet. Löydettävyys, saavutettavuus, uudelleenkäytettävyys, yhteentoimivuus.

Findability (löydettävyys)

Datan ja sen metadatan tulee olla helposti löydettävissä sekä ihmisille että tietokoneille. Koneluettava metatiedot ovat välttämättömiä tietojoukkojen ja palveluiden automaattiselle löytämiselle.

Hanke mahdollistaa mm. yritysten transaktiokyvykkyyksien löytämistä tukemalla Peppol-osoite- ja
-kyvykkyyskirjastojen käyttöönottoa Suomessa. Yritykset voivat etsiä näistä kirjastoista mm. data- ja metadatarakenteita transaktiosanomille, joita muut Peppol-verkostossa toimivat yritykset ja julkiset toimijat kykenevät lähettämään ja vastaanottamaan.

Accessibility (saavutettavuus)

Kun käyttäjä löytää tarvitsemansa tiedot, hänen on tiedettävä, miten niihin pääsee käsiksi eli tietojen saatavuus on varmistettava. Saatavuus voi sisältää myös käyttäjän todentamisen ja valtuutuksen tietoihin pääsyyn.

Saavutettavuutta tukemaan hankkeessa rakennetaan yhtenäistä mallia yritysten tietojen (esim. rekisteritiedot, verovelkatodistus) jakamiseen sähköisesti varmennettavien attribuuttitodistusten avulla. Saavutettavuuteen liittyvä käyttäjien todentaminen on huomioitu mm. hankkeessa tehtävässä talousekosysteemityössä sekä perustamalla Suomeen erillinen Peppol-viranomainen.

Interoperability (yhteentoimivuus)

Kun tietoa siirretään organisaatiosta toiseen, sekä lähettäjä että vastaanottaja ymmärtävät ja tulkitsevat tiedon samalla tavalla eikä informaation merkitys muutu. Yhteentoimivuus toteutuu, kun sovitaan yhteisistä käsitemäärittelyistä, koodistoista ja tietorakenteista.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on laatia yhtenäinen talouskäsitteistö hankinnasta-maksuun -prosessille sekä yritysten digitaaliselle identiteetille. Yhtenäistä talouskäsitteistöä laadittaessa on pyritty varmistamaan semanttinen yhteentoimivuus eri kansainvälisten standardien, kuten Universal Business Languagen, siihen pohjautuvan Peppolin sekä mm. YK:n CEFACT– ja EU:n CEN-toimielinten määrittämien standardien, kuten digi-identiteettien tietomallia määrittävän EU-komission eIDAS ARF:n kanssa.

Reusability (uudelleenkäytettävyys)

FAIR Datan perimmäinen tavoite on optimoida tietojen uudelleenkäyttöä. Tiedon uudelleenkäytettävyyden saavuttamiseksi data ja sen metatiedot tulisi dokumentoida niin hyvin kuin mahdollista.

Hankkeessa laaditaan yhteiset tietomallit kaikkien saataville tietomallit.suomi.fi -sivustolle. Se on julkishallinnon organisaatioiden tietomallintajien ja tietoarkkitehtien työkalu, jolla kuvataan tietojärjestelmien ja rajapintojen tietosisältöjä ja -rakennetta. Tietomallit-työkalu tekee julkisten tietojen loogisesta tietomallityöstä avointa ja näkyvää, minkä vuoksi tietomallien hyödyntäminen organisaatiorajojen yli helpottuu. Samoja tietomalleja voivat hyödyntää myös muut kuin julkishallinnon organisaatiot.

FAIR Data -periaatteet mainitaan Euroopan komission tiedonannossa “European Data Strategy (2020)” keinona toteuttaa eurooppalaista yhteentoimivuutta. Onkin tärkeää, että Yrityksen digitalous -hankkeeseen osallistuvat toimijat tunnistavat nämä tiedonhallinnan periaatteet. Samoja periaatteita noudatetaan myös muualla, kuten muun muassa Nordic Smart Government & Business -ohjelmassa, jossa Suomikin toimii aktiivisesti.

Kirjoittaja
Jaakko Martikainen

Jaakko Martikainen on tietoarkkitehtuurin ja taloushallinnon asiantuntija Yrityksen digitalous -hankkeessa. Hänen osaamisalueitaan ovat erityisesti taloushallinnon transaktioiden automatisointi, reaaliaikaisesti liikkuva taloustieto ja dataekosysteemit.